Search

Kuoleman kohtaaminen läsnäolon hetkissä


”Älä odota, että saat katsoa viimeisen kerran merta, taivasta, tähtiä tai rakastettuasi. Mene katsomaan niitä nyt.”

Olen tehnyt elämässäni rohkeita valintoja heittäytyen luottamaan, että sydämeni tietää suunnan. Minulla on elämä tässä ja nyt. Elän täällä kerran ja teen elämässäni itselleni ja läheisille merkityksellisiä asioita.

Miten minä arvostan omaa hetkeäni tässä ja nyt? Onko se minulle ainutkertainen, havahduttava? Mitä tekisin jos viimeiset hetkeni olisivat tiedossa? Tekisinkö silloin samoja asioita kuin nyt? Olisinko samojen ihmisten kanssa? Olenko kiitollinen siitä mitä minulla on? Olenko pyytänyt anteeksi itseltäni ja myös niiltä jotka ovat loukanneet minua?

Eckhart Tolle kertoo kirjassaan Läsnäolon hetki siitä, että kaikella on oma aikansa. Läsnäolon hetkessä ei eletä menneessä eikä tulevassa, ainoastaan tässä hetkessä, jossa ei ole hätää eikä ongelmia ja jossa voi olla oman itsensä äärellä.

Kansakoulunopettajani sanoi aikanaan kuolemattoman lauseen, joka jäi mieleen: ” Meidän ei ole pakko mitään muuta kuin kuolla ja sekin vain kerran.” Oman polun etsinnässä voi tulla risteyskohtiin ja perille pääsy synnyttää voimaantumisen tunnetta. Elämässä on paradokseja: Ei ole syntymää ilman kuolemaa, matkalla oleminen tarkoittaakin perille pääsyä, Mitä enemmän tietää, sitä vähemmän tietää, ei ole terveyttä ilman kuolemaa (soluja syntyy ja kuolee kaiken aikaa), ei voi rakastaa, ellei tunnista rajojaan ja hyväksy samalla vihan ja muitakin tunteita.

Vastuun ottaminen omasta elämästä tapahtuu joskus suurten kriisien ja kuoleman kautta. Voimaannuttava stressireaktio saa aikaan kehossamme kemiallisen tapahtuman, joka aiheuttaa voiman tunteen heti, kun ihminen asettaa itselleen tavoitteen. Siihen liittyy usko omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan elämäänsä mikä lisää hallinnan tunnetta. Tämä hallinnan tunne puolestaan lisää itsensä hyväksymistä, ihmisarvon kokemusta. Siitä seuraa kyky tehdä valintoja, joita muut eivät ehkä hyväksy, kyky pitää puoliaan ja halu sijoittaa rahaa omaan hyvinvointiinsa.

Kuolemanpelon lisäksi meissä asuu elämänpelko. Kun emme kiellä tai väheksy kuoleman läsnäoloa, osaamme elää ajatellen minkälaista elämää minä haluan ja mikä siinä on tärkeää. Ihminen katuu kuolinvuoteellaan useasti enemmän elämätöntä elämää, kuin tekoja joita on tullut tehtyä.

Pirkanmaan Hoitokodissa töissä ollessani aistin näitä asioita herkästi ympärilläni ihmisten puheista, tunteista ja tavasta olla läsnä. Saattohoitokoti, jota myös elämän ja kuoleman taloksi sanotaan, on täynnä rakkautta ja läsnäoloa. Se on hyvin kiehtovaa ja hyvin kaunista. Siellä olen myös saanut halauksia enemmän kuin missään muualla. Rakkaus on läsnä joka päivä ja ihmiset tekevät sitä työtä vilpittömästi ja rakastaen. Työ on merkityksellistä ja motivoivaa. Pysähtyminen ja kuunteleminen ihmisen äärelle on tärkeää ja luonnollista. Vapaaehtoiset tekevät työtä sydämestään ja jokainen on omassa työssään tärkeä lenkki taatakseen asiakkaan viimeiset hyvät hetket hoitolaitoksessa. Siinä on kyseessä ihmisyys ja ihmisenä oleminen ja pysähtyminen siinä hetkessä, joka on elinkaaressa yksi tärkeitä hetkiä. Voiko hoitajana tai vapaaehtoisena saada tärkeämpää ja vastuullisempaa roolia työtehtävissään? Kuolema on osa ihmisen luonnollista elämää. Hoitokodissa tehtävät on organisoitu hyvin johdetusti. Ammattilaiset tietävät mikä on hyväksi ja laatu on korkeaa ja pitkälle kehitettyä. Jokaisella niin hoitohenkilökunnassa kuin vapaaehtoisella on oma tärkeä ja hyvin kokonaisuuteen organisoitu paikkansa, jotta asiat hoituvat ja kuoleva henkilö kokee hyvän ja arvokkaan kuoleman. Tunneasioista kannetaan huolta ja vastuuta niin asiakkaiden kuin henkilökunnan osalta. Suhtautuminen kuolemaan on luonnollista ja ammattimaista. "Kun kaikki on jo tehty, on paljon vielä tehtävissä." Se on Pirkanmaan Hoitokodin toiminta-ajatus.

Saattohoitokodissa tehdyissä tutkimuksissa on todennettu, että arvottomuus, keinottomuus ja toivottomuus ovat tunteita, jotka sairastuttavat ihmisen. Kun ihminen jää jonkun huolehdittavaksi, hän alkaa menettää ihmisarvoaan. Hän kokee tilanteensa toivottomaksi, ja ainoaksi keinoksi saattaa jäädä lääkkeiden syöminen. -Sirkka Santapukki, Minuusvoima, vapaus valita.

Ihmisen hyvinvointia voi verrata puun juuriin. Ihmiselle juuria ovat ravinto, liikunta, lepo ja rentoutuminen sekä mielen tasapaino ja sydämen yhteys. Kun nuo juuret ovat yhtä syvällä ja tasapainossa niin puu voi hyvin. Yksikään juurista ei voi jäädä vähemmälle huomiolle. Hyvä stressi antaa voimia ja samalla poistaa uuvuttavaa stressiä. Aivotutkimukset ovat osoittaneet, että aivojen toimintaan vaikuttaa edullisesti optimismi eli toiveikas elämänasenne. Pitkäikäisyystutkimuksissa yli satavuotiaille yhteistä oli hyvä stressinsietokyky ja puolustusjärjestelmän kunto. Luonteenpiirteissä korostuivat juuri optimismi ja hyvä itsetunto. Ongelmankertojat ja huolenkantajat kuolevat nuorempana. Osaatko sinä elää elämääsi murehtimatta huomista?

"Kuole ennen kuin kuolet". Tuo sananlasku opettaa meitä oppimaan kuolemisen taidon. Emme voi elää täydesti niin kauan kuin pelkäämme kuolemaa. Kuolemaa, joka on luonnollista elämän virtaa. Rakkaan isäni kuolema opetti minut hyväksymään kuoleman osana elämää. Ikävä ja kaipuu rakkaaseen ihmiseen pysyy kuoleman jälkeen, sen olen todennut. Isäni henki on minulle läsnä rakkaana ja voimauttavana yhä vaan. Hän on suuresti vaikuttanut itseeni ja ihmisyyteeni, siihen miten kohtaan toisen ihmisen, rakastaen, arvostaen kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Hän on henkisesti minulle aina olemassa, koska olen saanut kokea olevani isäni suuresti rakastama.

Mitä ihminen haluaa yleensä eniten ja kaikkialla maailmassa? Tulla rakastetuksi. Kaikki ihmiset haluavat eniten maailmassa rakkautta. Miksi jäädä vaille sitä, kun valinta on omissa käsissämme joka päivä? Voimme kuunnella sydäntämme ja tehdä omia valintojamme sydämestä käsin. Rakkauden valitseminen elämään vaikkapa kumppanuudessa on suurta riskinottoa ja haavoittuvaksi itsensä altistamista, mutta eikö suurinta riskinottoa ole kuitenkin jättää elämä elämättä? Miten sitten tietää, että valinta osuu oikeaan? Sydäntä kuuntelemalla, läsnäololla hetkessä, havahtumista nykyhetkeen. Elämän ja kuoleman mysteerissä tuo asia kohtaa paradoksaalisesti. Kun elän nykyhetkessä, elän täysillä, sydäntäni kuunnellen, valintani tapahtuvat rakkaudesta, ei pelosta käsin. Heti kun lähden vatvomaan menneitä kokemuksia ja ottamaan pelkoja niistä kokemuksista nykyhetkeen mukaan, on nykyhetken onnellisuus pois elämästä. Samoin toiveiden lataaminen tulevaisuuteen ampuu alas mahdollisuuden onneen ja tuo pelot. Tosiasiassa pelot ovat turhia ja valheellisia. Eihän meillä ole koskaan muuta kuin tämä hetki? Voin käyttää sen parhaalla mahdollisella tavalla, rakkaudellisesti.

Elämänsä viimeisinä hetkinä ihminen kokee yleensä, mutta ei aina tärkeänä sen, että joku ihminen on hänen lähellään, pitää kädestä kiinni ja on vieressä antaen aikaansa. Se on tärkeämpää aikaa kuin mikään muu aika. Siinä on kyseessä ihmisen elämän viimeiset ajat ja tämä herättää suuria tunteita ja pelkojakin. Silloin on tärkeää, että on ihminen vieressä. Itse koin aikanani valtavan tärkeänä saada olla lähiomaisena saattamassa rakasta isääni hänen viimeiselle matkalleen. Uskon, että juuri sen takia osaan suhtautua kuolemaan hyvin luonnollisena asiana ja osana ihmisen kiertokulkua. "Maasta olet sinä tullut ja maaksi olet sinä tuleva". Ihmisen sielu ja henki jää elämään ja vaikuttamaan. Omaisten ja läheisten läsnäolon viimeiset hetket ovat osa hyvää kuolemaa. Erään vapaaehtoistyöntekijän näkemyksen mukaan, merkitystä ei tällöin aina ole sillä, kuinka läheinen sukulaisuussuhde on kyseessä, vaan merkitystä voi olla sillä, että ylipäätään läsnä oleva ihminen on kuolevan vierellä kulkijana.

Kuoleva tarvitsee tukea ja kuuntelijan elämäntarinaansa rakentaessaan. Äänensävyt ovat tärkeitä ja keskeistä on kosketus, tunto- ja liikeaistimukset, jotka sitten lopulta saattelevat kuolemaan. Ihminen voi kokea hyvin voimallisesti musiikin tai taiteen mikä on ollut rakasta, taiteen, tuoksun lapsuudesta tai lemmikin, joka on ollut läheinen. Aistielämykset ikään kuin virittyvät ja herkistyvät, aika pysähtyy, läsnäolo on konkreettista ja se on pienissä hetkissä. Läsnäolo ja havahtuminen hetkeen on täyttä ja käsin kosketettavaa. Mitä lähempänä kuolemaa ihminen on, sitä tärkeämmiksi fyysiset tuntemukset muuttuvat. Ihminen palaa siten ikään kuin vastasyntyneen vauvan tilaan.

Voinko sanoa hyvillä mielin, että olen elänyt, vai kadunko tekemisiä, tekemättä jättämisiä? Olenko oman elämäni rakkaus ja valo, niin kuin voin olla? Jumala sanoi: ”Minä olen se mikä olen.” Ei aikaa, vaan läsnäolo. – Echart Tolle, Läsnäolon voima.


254 views