Kolme muskettisoturia - yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta


”Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta”. Näin marssin sisään teatraalisesti rohkeana ja humoristisena muskettisoturina ensimmäisenä päivänä uuteen työpaikkaani, tiimihuoneeseen kolmen miehen kanssa samaan avotoimistoon. Annoin lahjaksi footbagin, pehmeän pallon millä heittelimme toisiamme humoristisesti, kun tilanne kävi liian kuumaksi tunteissa. Se laukaisi monta hektistä ja ylikuormittunutta tilannetta. Tunteet lähinnä kuumenivat suorittamisen ja kilpailuhengen kovissa suorituspaineissa. Muistan, kun yksi heistä totesi minulle. Muistahan Vuokko, että kyllä tuo sinun hymysi vielä hyytyy täällä, kun jonkun aikaa olet. Tunsin suurta hämmennystä ja pelonsekaista kutkuttavaa jännitystä. Toisaalta tunsin myös suurta uteliaisuutta. Mitähän kaikkea hyvää tästä voi seurata? Todennäköisesti jotakin todella hyvää. Olenhan minä minä. En käyttäydy kuin kuka tahansa. Ja koska jännitys ja epämukavuusalue olivat mitä suurimmat, piilouduin huumorin ja tuon muskettisoturiroolin taakse.

Mistä tuo tunne nousee? Mistä tulee esiin muskettisoturi, joka haluaa taistella toisten puolesta?

Olen aina puolustanut heikompia tai niitä joita sorretaan. Törmäsin asiaan jälleen luontoleirillä. Siellä olimme jutelleet avoimesti parin ihmisen kanssa siitä, miten uupuneita juuri sillä hetkellä olimme omissa tilanteissamme. Jollain oli töitä liikaa, jollain ihmissuhdehuolia, jollain ongelmia yrityksen vaativien asioiden kanssa. Sitten törmäsin tilanteeseen, missä yksi totesi, että hän lähtee heti aamulla eikä jää enää toista päivää leiriohjelmaan. Tähän leirin vastuullinen totesi, että ei täältä niin vaan lähdetä. Kaikkien pitää sitoutua olemaan loppuun asti. Siinä vaiheessa minussa alkoi elää ”muskettisoturi”. Puolustusreaktio alkoi toimia ja totesin tiukkana, miten tilanne nyt vaan on se, että tämä kyseinen kaveri lähtee ja hänellä on siihen hyvät syynsä. Totesin, että asiaa ei kannata kyseenalaistaa vaan antaa hänen lähteä, koska meillä kaikilla on oma elämä ja siellä omat tilanteet, joihin muilla ei ole asiaa. Tällöin rinnalleni herkesi toinen ”muskettisoturi” puolustamaan ja tukemaan minua sanoen, että on itse keskustellut myös kyseisen henkilön kanssa ja puoltaa lupaa kotiinlähdölle. Saimme vielä kuulla ohjaajalta tiukan kommentin, että ei täältä lähdetä niin vaan. On tärkeää noudattaa ohjelmaa ja olla leiri loppuun asti. Siinä kohtaa tuli huomio siitä, että henkilökohtaisesta tilanteesta on hyvä tulla suoraan puhumaan ohjaajalle. Kaveri lähti kotiin ja koki takuulla helpotusta, että sai tukea tilanteessa eikö joutunut kärsimään huonosta olosta tuskissaan koko päivää. Sillä niin herkät ihmiset tekevät. He eivät enää kykene puolustautumaan, kun valmiiksi lyötyä lyödään.

Mikä nykyaikaa mättää, kun inhimilliset tekijät ja empatia ihmistä kohtaan ohitetaan? Meidän pitää yhä useammin kysyä toisiltamme, voinko auttaa sinua? Voitko tulla puhumaan kanssani? Minulle voit avautua ja haluan ymmärtää sinua.

Nykypäivän yhteiskunnassa on paljon ongelmia, jotka räjähtävät ihmisten silmille, jos niihin ei reagoida. Jos pientä ihmistä ei kuunnella, Jos pieni ihminen ohitetaan. Jos ollaan välinpitämättömiä. Jos numerot ja autopilottitoiminta ovat tärkeämpiä kuin ihminen. Kuitenkin yrityksien arvoissa ja fraaseissa julistetaan, miten ihminen on yrityksen kallein ja arvokkain voimavara. Ihmisen henkilökohtaista tilannetta ja kasvua saatetaan ymmärtämättömyyttä heikentää, jos puuttuu tunneälyä ihmisten johtamisessa. On tilanteita missä esimiehen pitää ymmärtää ja osoittaa empatiakykyä, jotta saadaan tilanne hallintaan. Jos oireileva ihminen osoittaa itse tilanteessa itsensä johtamisen parempaa kykyä ja ymmärtää poistua paikalta lähteäkseen huolehtimaan itsestään vastuullisesti, se on plussaa. Se on esimerkki, mistä kannattaa ottaa mallia. Kun ihminen havahtuu hoitamaan itseään, on se parasta mitä ihminen voi tehdä.

Tunnistan tilanteessa jatkumoa ja tiedostan puolustamistahdon liittyvän lapsuuteeni. Koin lapsena sitä, että isäni joutui hyväntahtoisena ihmisenä joskus ”kiusattavaksi” läheisten sukulaisten taholta. Me lapset, minä ja kaksi siskoa jouduimme todistamaan näitä sukulaisten aiheuttamia ikäviä pahan mielen tilanteita. Ne syöpyivät kehon tunnemuistiin. Milloin isää pilkattiin romuautoista, joilla isä tuli suvun juhlaan, milloin kaupankäynnistä tai työstä mitä isäni teki. Hän oli sukunsa musta lammas, koska oli ”kauppamies” joka osti ja myi vanhaa tavaraa. Se ei ollut hyväksyttyä tai arvostettua ja siitä seurasi naureskelua. Miten herkkä onkaan lapsi sellaiselle, kun omaa rakkainta ihmistä pilkataan ja hänelle naureskellaan röyhkeästi päin naamaa, häpeilemättä, avoimesti kaiken suvun aikana. Miten paljon surua, häpeää, kärsimystä tällainen pieneen ihmiseen aiheuttaakaan. Itselläni oli pienenä pakkoliikkeitä, aivan kuin jollakin lapsella entisaikana oli änkytystä. Miten monet pienet ihmiset joutuvatkaan kärsimään aikuisten ymmärtämättömästä käytöksestä? Kuinka paljon vastaavia asioita tapahtuu nykyään kouluissa, työpaikoissa, kulissien takana kodeissa?

Oman elämänsä "Camel Boots"

Aikuisena en siedä millään lailla epäoikeudenmukaisuutta, heikomman sortamista, kuppikuntiin lyöttäytymistä tai vastaavaa. Olen täydellinen ”camel boots”, omien polkujen kulkija naisen olemuksessa. Tunnistan tässä vanhan historiani. Silloin kun lauma lyöttäytyy yhteen määkimään, minä käärin hihojani valmiina taistelemaan maailman vääryyksiä vastaan. Minussa herää alkukantainen emo, tiikeriemo joka puolustaa heikompia tai vähempiosaisia kuin äiti poikasiaan.

Onneksi meitä ihmisiä on peilinä toisillemme. Kerran keskusteltuani aiheesta erään tutun lastentarhan opettajan kanssa, hän totesi itsellään olevan samaista käyttäytymistä johtuen saman tyyppisestä lapsuudesta. Mutta hän oli oppinut tärkeän itsensä suojelemisen ja rakastamisen opin. Hän totesi, että ei lähde altistamaan itseään uhriksi tilanteessa. Se liittyy siihen, kenestä ainoastaan huolehdin elämäni loppuun asti? Kenen kanssa ainoastaan elän elämäni loppuun asti. Itseni kanssa. Minun on suojeltava lempeästi itseäni altistamatta itseäni uhrin rooliin tilanteissa, jotka vaativat puolustamista. Lisäksi hän vielä sanoi, että pohdi sitä tulevatko nuo samat ihmiset puolustamaan sinua, kun itse olet vaikeuksissa? Siitä hetkestä lähtien olen ollut tarkempi, milloin asetun uhriksi puolustamaan muita. Siihen pitää olla selkeä peruste. Heikompia lähden puolustamaan. Mutta en esimerkiksi niitä, jotka ovat hankalia ihmisiä ja sen takia asettuvat poikkiteloin. He kulkekoot oman ”siperiansa”. Mielipiteilläni en pokkuroi enkä kumartele ketään. Toki noudatan pakollisia sääntöjä, mutta siihen se jää. Rehellisyys on minun käyntikorttini. Minulta on vaikea saada muuta kuin rehellinen vastaus, hyvässä ja pahassa. Totuutta on vaikea kohdata itsessä ja muissa. Mutta kun alkaa kohdata totuutta, se on hyvin palkitsevaa ja kasvattavaa. Oppini on se, että pidetään itsensä ihmisenä tilanteessa kuin tilanteessa. Inhimillisyys voittaa lopulta. Hyvä voittaa lopulta. Paha saa aina palkkansa. Kannattaa varjella sydämessään hyvää ja uskoa loputtomasti ihmisen hyvyyteen.

Sillä me kaikki olemme samanarvoisia ja meillä on kaikissa hyvä ja paha, joka vain hakee väyläänsä purkautuakseen eri tilanteissa valloilleen.

Oletko miettinyt omia käytösmallejasi? Kuinka paljon kannat lastia mukanasi lapsuudesta? Ja aiotko kantaa sitä lopun ikääsi vai olisiko jo aika hellittää?

”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen. Lämpimin peitto on toisen iho, toisen ilo on parasta ruokaa. Emme ole tähtiä, taivaan lintuja, olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa. Ihminen tarvitsee ihmistä. Ihminen ilman ihmistä on vähemmän ihminen ihmisille, vähemmän kuin ihminen voi olla. Ihminen tarvitsee ihmistä. (Maa 1987 Tommy Tabermann)


21 views

vuokkoisokorpi.com. Proudly created with Wix.com