Luottamuksesta ja valinnoista

 

Olen törmännyt viime aikoina teemaan, joka liittyy luottamukseen. Kun rakennan verkostoa ja liikesuhteita ja minulla on oma yritysidea, onko minun hyvä salata ideani ja pelätä, että joku vie hyvät ideani ja käyttää antamaani tietoa häikäilemättömästi hyväkseen. Vai pitäisikö minun jakaa tietoa ja apuani muille ja antaa hyvän kiertää, luottaen, että universumi tuo aina takaisin runsain mitoin sen mitä annamme eteenpäin. Minä uskon jälkimmäiseen. Minulla on vapaus valita oma maailmankuvani. Onko maailmani hyvä vai paha? Valitsenko luottaa toiseen ihmiseen?

Minua on varoiteltu siitä, että ei saa olla hyväuskoinen, suorastaan tyhmä ja naiivi. Vaikka minä haluan maailmalle hyvää, kaikki eivät halua minulle hyvää. Olen liian hyväntahtoinen ja kaikki eivät tykkää minusta, joten miksi minä haluan auttaa myös heitä. Kyse on omasta maailmankuvastani ja valinnoistani elämässä. Lähtökohtaisesti olemme samalla viivalla. Kukaan ei ole toistaan parempi ihminen. Meissä kaikissa on hyvä ja paha. Mutta se ei tarkoita, että voisin kategorisoida asiat ja ihmiset omiin luokkiinsa.  Ei tarkoita, ettenkö suojelisi itseäni- rakastaisi itseäni. Olen säilyttänyt uskoni hyvään.

 

 

 

Oman tontin rajat

 

Itsensä rakastaminen ja itsensä suojelu on ihmisen tärkein elämäntehtävä. Jos antaa itsestään kaiken muille, vaikkapa kumppanilleen tai työlleen, voi tuo ainut oljenkorsi jossain kohtaa katketa, jolloin ihmiselle käy huonosti. Kun syvä luottamus menee, ihminen hajoaa liian vaativassa tilanteessa. Mieli ja sydän eivät kestä tunnetaakkaa. Minulla on vastuu itsellä pitää oma perustani kunnossa, oma tontti siivottuna, jotta tuulet, tuiskut ja isommatkaan myräkät eivät ravistele perustuksiani. Tätä olen saanut opetella elämässäni ja se on tärkeä oppi. Minulle opetettiin, että pidä 20 % itselläsi, vaikka antaisit 80 % muille.

Elämässä ei voi lähteä ottamaan ongelmia toisten ihmisten ongelmista, koska voin vaikuttaa vain omaan sisäiseen maailmaani, omalla elämänkatsomuksellani. Jokaisella on vastuu itsestään ja itsensä rakastamisen tehtävästä. Se on usein sanahelinää, kuten myös yhteys tunteisiin on mystinen ja usein avaamattomaksi jäävä lause.

 

 

 

Yhteys tunteisiin ja elämä nykyhetkessä

 

Olen viime aikoina herkistynyt kokemaan elämässäni yhä suurempaa yhteyttä tunteisiini. Tunnen voimakkaammin tunteet, itken enemmän. Herkistyn nykyhetkelle ja elämälle. Elämä nykyhetkessä avaa minut, tekee alastomaksi, naulitsee herkäksi ja hauraaksi. Minulla on vain nykyhetki, ei muuta. Minulla ei ole myöskään ongelmia nykyhetkessä, ei menneessä, ei liioin tulevassa, koska mennyttä ja tulevaa ei ole olemassakaan muuta kuin mieleni tuotoksissa ja vääristymissä. On helpottavaa, mutta melko vaikeaa elää nykyhetkessä. Voin heittää kaikki naamiot pois, heittäytyä armolliseen luottamukseen. Olen riittävä omana itsenäni. Tunnen suurta iloa kaikesta mitä uskallus elää ja heittäytyä elämän virtaan tuo mukanaan. Olen kiitollinen, että osaan tuntea vahvasti yksinäisyyttä, surua, tuskaa, syyllisyyttä äitiyden ja tyhjenevän pesän tunnelmaa. Kun uskallan enemmän, heittäydyn kylmään virtaan, uusia ovia avautuu koko ajan ja mielenkiintoisia asioita ja ihmisiä ilmaantuu elämääni. Olen kokenut monesti käytännössä sen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

 

 

 

Mitä on vapaus?

 

”Te olette todella vapaat, kun teidän päivänne eivät ole ilman huolia, eivätkä teidän yönne vailla puutetta ja surua. Vaan kun nämä ympäröivät elämäänne ja kuitenkin nousette niiden yläpuolelle alastomina ja vailla siteitä. Kuinka voisitte kohota päivienne ja öittenne yläpuolelle, ellette murra kahleita, millä olette kahlinneet keskipäivänne ymmärryksen aamunkoiton aikana. Sillä totisesti se, mitä kutsutte vapaudeksi, on vahvin kaikista kahleista, vaikkakin sen renkaat kimaltelevat auringon paisteessa ja häikäisevät silmiänne.”  *

 

 

 

Elänkö rakkaudessa vai pelossa?

 

Valitsenko elämän nykyhetkessä? Kun valitsen nykyhetken ja kuuntelen sydäntäni, minulla on mahdollisuus elää rakkaudesta. Kun taas elän menneessä tai lataan odotuksia tulevaan, ammun alas mahdollisuuden täysipainoiseen ja läsnä olevaan elämään. Elänkö rakkaudessa vai pelossa? Tämän kysymyksen voin esittää aina kun teen isoja ja pieniä valintoja.  Esimerkkinä opiskeluni Ahlmanin luonto-ohjaajan tutkintoon liittyen. Valitsin sen tunnistaen, että sillä toimialalla ei ole helppoa rahaa ja elantoa. Silti sydämeni sanoi, että voin auttaa monia luonnon avulla. Niinpä tunne ja sydän olivat vahvat. Mieli ja järki yrittivät saada yliotetta, etenkin ego kyseli, onko suunta nyt varmasti oikea minkä valitsen. No, onneksi sydämeni on hyvin sitkeä ja jääräpäinen ja valitsi oman polkunsa. Valitsin luonto- opinnot ja sillä tiellä nyt olen. Luonto on minun johtotähteni. Kuljen sinne kohti omannäköistä tietä. Ja luotan, että elämä kantaa ja syy valinnalleni vielä löytyy. Olen saanut oven auki työkokeman hankkimiseen pohjoisessa Suomessa Kuusamossa ja se on itselleni iso juttu. Olenhan aina haaveillut hieman salaa ”Jäniksen vuodesta” – elämästä villissä luonnossa. Mitä se tuo tullessaan on arvoitus. Sydämeni tunnistaa, että luonto on iso osa elämääni tulevaisuudessa- tavalla tai toisella.

 

 

”Totisesti, kaikki tunteet liikkuvat sydämissänne alituisesti liittyen toisiinsa, sekä se, mitä kaipaatte, että se, mitä pelkäätte, mikä on ristiriitaista ja mitä vaalitte, se mitä toivotte ja se, mitä haluaisitte paeta. Kaikki tämä liikkuu sydämissänne yhteenkietoutuneina niin kuin valo ja varjo erottamattomina pareina.

Ja kun varjo himmenee ja häipyy, muuttuu viipyvä valo uuden valon varjoksi.  

Ja siten vapautenne, kun se irtautuu kahleistaan, muuttuu itse suuremman vapauden kahleiksi.” -   Kahlil Gibran, Profeetta*

 

 

 

 

 

 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload